Opintohavainnointia

Valo voi tulla ulkoa sisälle tai sisältä ulos

Hihaa ommeltaessakin päätetään ensin mitä halutaan ja edetään sitten sitä kohti

Verhot estävät muita näkemästä sisälle, mutta myös sinua näkemästä ulos 

Antava pääntie ehkäisee kuristumista

Kohoamisvara on huomiotava sekä sämpylöitä paistettaessa että kaulusta suunniteltaessa

Vyötärö on sellainen selkeä paikka, josta lähdetään liikkeelle

Tästä sais pitkän laulun

.sIraP

Ah, sinä torstai

Myöhään valvominen ja vielä myöhempään nukkuminen ei edesauta asioiden edistymistä. Iltaisin tulee tehtyä kaikkea kivaa ja rentouttavaa, mutta ei niinkään opiskelua koskevaa. Puhelin on kasvanut käteen kiinni (oikeaan käteen, vasen kipeytyi virkkauksesta...). 

Pakkanen on pukenut puut kuuraleninkeihin. Kaunista. Niin valkoista ja kylmää. Instagrami ja fb ovat täynnä kuvia lumisesta luonnosta. En arvostele. Kaunista.  Uskomattoman kaunista. 

Valveutunut kuluttaminen ja asiakaspalautteen antaminen rikastuttivat minua viidellä eurolla. 

Kuvan ilmeisen kokkaustaitoinen mies ei valitettavasti sisältänyt hintaan. Tortillapohjien lämmittäminen jää siis vastaisuudessakin itseni tehtäväksi. 

Matkustaa voi bussilla tai junalla. Joku jopa repäisee ja ottaa taksia. Sitten on vielä kimppakyydit. Tiivistetysti: halpa kyyti, juttuseuraa, jaettuja kuluja ja tuhinaa. Takapenkillä on lupa nukkua. Etupenkillä jututtaa kuskia. Hauskat jutut on plussaa. Reittiohjeet aikaansaavat kiitollisuutta. 

Tässä se aurinko paistaa risukasaan. Tai takapihan murattiin, kuka näistä nyt ottaa selvää. :D

Akateemisuutta

Olin väitöstilaisuudessa. 

Sellaisessa pitää kuulema käydä vähintään kerran yliopisto-opintojen aikana. Väitöskirjan tekemisestä ja yleensäkin tutkimuksesta sekä tietysti aiheesta, perinnerakentamisesta, selvisi paljon uutta. Olen siis taas vähän viisaampi. Vähän kyllä välillä väsytti. 

Kakkua en syönyt. 

Turvotusta

Tänään opin, ettei ikinä saisi olettaa. Tuskin kuitenkaan opin sitä oikeasti. Ja elämä on väkisinkin täynnä olettamista. Kaikkea ei voi tietää. Epävarmuutta kuitenkin tulee lievennettyä olettamalla. Toiset asiat ovat todennäköisempiä kuin toiset. Mutta vaikka kuinka olettaa, vaikka kuinka toivoo ja haaveilee, ei aina oleta oikein. Ja kun niin käy, voi tajuta, ettei ehkä edes ikinä uskonut oletukseensa. Ei täysin. Ihminen erehtyy. 

Joskus pallo osuu kentän sisäpuolelle, vaikka viimehetkellä väistitkin sitä, olettaen että se on ulkona. 

Se on lentopalloa. Se on elämää. 

Ihan hyvää

Pitäisi arvostaa hetkiä, jolloin kaikki on "ihan hyvin". Siis oikeasti Ok. Poikkeuksetta kaikki tajuavat iloita silloin, kun elämä taputtaa olkapäälle ja näyttää littipeukkua. Mutta, kun ne tavalliset arkipäivät, ne, jolloin ei tapahdu mitään ikävää, ovat myös arvokkaita. Loppujen lopuksi elämämme koostuu suurimmaksi osaksi juuri näistä päivistä. 

Tämäkin päivä oli oikeastaan ihan hyvä. Sämpylöitä ja koiran rapsuttamista. 

Pyrin aina olemaan kiitollinen niistä kaikista ihanista asioista, joita elämässäni on. On turha kiusata itseään liikaa ikävillä asioilla, joille ei edes voi mitään. Yksi maailman suurimmista siunauksista ovat ihmiset, joita myös ystäviksi kutsutaan. Lukemattomien ihanien hetkien lisäksi he ovat todella arvokkaita silloin, kun kaikki ei ole ihan hyvin. 

Olen kuullut, että rakkaus on ruma sana. Miten vain, mutta tunne on ihana. Parempaa huomista odottaen. 

Itsepalveluviikko

Kotikotona koko lähes neljäviikoisen joululoman viettäminen on vaihtelua muuhun opiskelijan arkeen. Varsinkin kun vanhemmat ja yhtä lukuun ottamatta nuoremmat sisarukset päättivät lähteä viikoksi Espanjaan. 

Korvessakin aika kuluu, kun tekemistä riittää. Olen jo rutinoitunut klo 5.40 herätyksiin ja reippaisiin/rauhallisiin keskipäivän hetkiin, jolloin voi vaikka ottaa päiväunet. Pitää kuitenkin aina laittaa vaikka pyykkikone päälle tai jotain muuta ajastavaa, joka herättää. En tietenkään pesukoneen ohjelman loppumiseen herää, vaan välillä puoliunissaan kelloa vilkaistessani ja ajan kulumiseen havahtuessani minulla on jo seuraava tekeminen mietittynä. Helpottaa sohvalta nousemista. 

Maanantaina jatkuu koulu. Sanon yliopistoa kouluksi, vaikka kielletään. :D kalenteri ei ole kovin täynnä, mutta tiedän, että keväästä tulee kiireinen. Sivuaineeseen ahnehdin perusopintojen lisäksi jo aineopintojakin. Tiedossa siis päällekäusyyksiä ja portfolio-paniikkeja. (Oikeasti. Miksi. Pakko. Jättää. Viimeiseen. Yöhön. !!!?) Ikäväkin vähän on. Kasvaa välillä ja toisessa hetkessä lievenee. 

Haaveilen taas kesästä slinnassa. Saa nähdä. Omatunto kolkuttaa, jos on onnellinen ja vapaa toisten raataessa. Mikä sitten on hyvä ja oikein. En tiedä. Voisin tehdä kesällä kandia. Pitäisi aloittaa. Teen tästä liian ison mörön. Muutkin ovat sen selättäneet. Tiedän, tiedän....Monenlaisia ajatuksia ja suunnitelmia.

 Kävin koiran kanssa ulkona. Hämärää ja lumista. Viimeinkin. 

Lupauksia

Uuden vuoden lupaukseni ei ollut aktivoitua blogin pitäjänä. Tekemisteni seuraaminen on tuskin niin mielenkiintoista, että tekisin tätä kenenkään muun kuin itseni vuoksi. Joskus ajatukset kuitenkin selkeytyvät ja pysyvät paremmin järjestyksessä, kun niitä kirjoittaa ylös. Se, ovatko ajatukseni hyödyllisiä edes itselleni on taas toinen juttu...

Uusi vuosi oli mukava. Kavereita, rakettien katselua kerrostalon katolta ja valvomista. On ihanaa huomata omaavansa ystäviä, jotka voi lyhyelläkin varoitusajalla houkutella mukaansa. Ihania ovat myös ystävät, joiden voi luottaa pitävän kiinni sovituista asioista. Minä pidän teistä valtavasti. Nautin seurastanne, kun olette lähelläni ja kaipaan teitä kun olette kaukana.

Tämä ensimmäinen oikeasti ajatuksella kirjoitettu blogipäivitykseni on omistettu ystäville, sillä he ovat paitsi lyhtyjä polkuni varrella, myös valo, joka niistä loistaa.

Iitu